lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tottumuksista uusiin tapoihin




Heippa,

Täällä on vilahdettu arjesta viikonloppuun. Arkeni on muuttunut erittäin paljon kuukaudessa. Paljon on tullut uutta ja ihmeellistä elämääni. Esimerkiksi se, että viikot kun Mirkkuliini on isällään on ihan mun omaa aikaa.
Mä voin laittaa elämäni niin risaiseksi, kun tahdon. Ja olenhan mä niin tehnyt! Tiedättekö, mä en syö ruokapöydän äärellä vaan sohvalla. ;)



Onhan tämä aikamoista opettelua yli 15-vuoden suhteen jälkeen, kun ei ole enää toista siinä vieressä hengailemassa. Ei jakamassa arkea, eikä ajatuksia.
Elämä on niin outoa, että kun vähiten odottaa mitään ihmeitä tapahtuvan niin semmoinen ihme voikin sukeltaa elämääsi yllättäen. Se ihme voi olla vaikka kissa, työ tai ihminen.
Kaunis hetki, extempore reissu tai mitä vain.

Itse olen sellainen ihminen, että vaikka elämältäni romahti pohja kuukausi sitten, niin en jää tuleen makaamaan.
Olen joutunut ihan pienestä pitäen tutkimaan omaa sisimpääni erittäin paljon ja pitämään itsestäni huolen. Nuoresta asti olen ollut nopea liikkeissäni ja selviytynyt kaikesta. Ehkä tuo 15-vuotta oli semmoinen suvantovaihe elämässäni joka valmisti minua tulevaan elämääni.
Sain itseni hajotettua, lisää itseluottamusta ja voimaa.

Eroilmoitus sattui. Tipuin korkealta. Tuntui, että kuolen. Mutta sitten sisuunnuin. Täällä eletään vain kerran ja se kenen kanssa elämäni elän alusta loppuun olen vain minä itse. Eli olen hoivannut itseäni tutkimalla omia fiiliksiäni todella paljon.
Vaikka olenkin samalla toiminut käytännön asioiden kanssa tehokkaasti, niin olen antanut kaikkien tunteiden tulla. Itkun, vihan, surun, pettymyksen. Ilon, naurun, hysterian.
Olen selviytynyt kuolemanporteilta aikoinaan ja silloin päätin, että mä aion elää koko elämäni täysillä. Tuhlaamatta aikaani tai muiden aikaa.
Puhun suoraa ja jos joku siitä loukkaantuu niin sille en voi minkään. Kerään elämääni vain ihmiset jotka hyväksyvät minut juuri tämmöisenä kun olen. Muut voivat painua helvettiin... Ja ne ketkä elämääni kuuluvat, niin heidän takia teen vaikka tarvittaessa ihan mitä vain.

Moni on ihmetellyt, että miten mä voin olla näinkin "järjissäni" eron jälkeen. Mä en tiedä oikeaa vastausta. Mä vain päätin selvitä. Tästäkin koettelemuksesta voittajana.
Mä en voi pakottaa ketään olemaan mun kanssa naimisissa/yhdessä jos toinen ei minua rakasta.
Sen hyväksyttyäni on alkanut eheytyminen. Noin kolme viikkoa sitten. :)



Mutta nyt vain uusiin seikkailuihin. Ja uusiin tapoihin. On muuten kiva, että saan tehdä kaiken omalla aikataululla. Hulluutta. :)
Toki olen perinteistäkin pitänyt kiinni, kuten perjispuskasta. hain eilen taas uuden "uhrin". Se pääsi mun Kodin sydämeen, eli keittiöön.





Löördaag ajatuksin,

Jonna






torstai 25. kesäkuuta 2015

Elämä (ja blogi) jatkuu




Morjenttes!

Kiitos ihan hemmetisti teidän kauniista sanoista ja tsemppauksista jota jätitte mulle viime postaukseen, siihen elämäni vaikeimpaan semmoiseen. Mutta life goes on, vai miten se nyt meni?



Ekasta kuukaudesta selvitty. Ja voi terve millainen kuukausi onkaan ollut. Mutta ajattelin avata sieluani normaalia enemmän jatkossa täällä, virtuaalisessa päiväkirjassani. Jos siis kiinnostaa sisustus, kissat, sinkkunaisen seikkailut ja teinitytön äidin arki iloineen ja suruineen niin tämä on just sun mesta!




Niinpä, kyllä. Luit ihan oikein. KISSAT! Mä nimittäin otin meidän uuteen penthouseen kaksi kaunista, suloista ja maailman ihaninta kissaa. 
Ne ovat 10-kuisia, tyttö (kuvassa) on Coco Chanel ja poika Louis Vuitton. Luksuskatit sai luksusnimet. ;)

Mulla onkin paljon teille näytettävää, kunhan ensin taas saan otteen kamerasta kunnolla. Niin siis uudesta kamerasta. 



Uusi elämä, uudet kujeet.




Puss!

Jonna



sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Avioero, kun elämä romahtaa

Hei,

En olisi ikinä uskonut, että joudun tämän tekstin kirjoittamaan. Kaiken piti olla hyvin. Mutta ei sitten ollutkaan.

Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina elämäni rakkaus ilmoitti tahtovansa avioeron. Elämäni romahti. Turvallisuudentunne vietiin.
Ihminen jonka kanssa olin elänyt yli 15-vuotta pudotti pommin. Luulin tuntevani hänet, mutta en nähtävästi tuntenut hänen mietteitä tarpeeksi.
Syynä oli ettei hän ollut enää onnellinen kanssani ja että rakkaus oli sammunut. Edellisinä(kin) päivinä en havainnut mitään poikkeavaa, eli ns. "puskista" tuli tämä ilmoitus.

Shokki iski päin kasvoja, en saanut happea ja tunsin tukehtuvani. Hän lupasi olla tukenani tämän vaikean ajan läpi. Ja piti sanansa, kiitos Mixu siitä.
Sovimme tekevämme tämän eron mahdollisimman "kauniisti", ettei meidän rakas tyttäremme kärsisi enempää. Olihan hänellä juuri hajonnut perhe.
Emmekä myöskään tahtoneet loukata toisiamme, olimmehan viettäneet yhdessä lähes puolet elämästämme. Mitään riitoja eikä sellaista ollut eikä tullut.

Pahimman shokin yli päästyäni aloin toimimaan kun robotti. Irtisanoin asuntomme, etsin minulle ja Mirkulle kodin (läheltä Mirkun koulua, ettei hänen kaverit yms. olisi pitkällä), hoidin raha-asiat kuntoon, tilasin huonekalut, hoidin pakkaamisen, tilasin muuttomiehet, muutin, ostin kaksi upeaa kissaa meille (Osku kilpikonna jäi Mixulle, kun hän ei voi ottaa allergiansa takia karvaista lemmikkiä), sisustin kodin ja pyrin pitämään rutiinit yllä, ettei Mirkkulainen kärsisi.

Olemme käyneet juttelemassa terapeuttien kanssa ja pitäneet ystävät lähellä. Itkeneet, jutelleet, nauraneet, ollaan suunniteltu kotiamme, saatu kaksi kehräävää "terapeuttia" tuomaan arkeemme iloa ja koittaneet selviytyä.
Meillä on Mirkun ja kisujen kanssa kaunis koti. Ja tämän kodin me rakennamme turvalliseksi. Kodiksi jossa puhutaan, näytetään kaikki tunteet ja nostetaan kissa pöydälle jos jotain on hampaankolossa!

En tiedä kuinka blogini käy. Pystynkö jatkamaan (kamera täytyy ostaa ainakin) tätä blogia, täällä on kuitenkin niin paljon muistoja jotka ainakin vielä ovat liian ahdistavia.

Nyt yritän aloittaa puhtaalta pöydältä elämäni, nuolla ensin haavani ja lähteä kohti tuntematonta. Toivon että selviän tästä, välillä on ollut usko koetuksella sen suhteen. Vaikeinta tässä on se, että edelleen rakastan...



Jonna