perjantai 3. lokakuuta 2014

Mustavalkoinen olohuone




Hellurei,

Ja ihanaa perjistä!
Täällä on loikoiltu lomapäivän kunniaksi ja puuhasteltu kaikkea pientä. Kävin myös moikkaamassa mun uusia tulevia työkavereita, mahtavaa sakkia. En malta odottaa maanantaita, kun pääsen uuteen duuniin. Ensiviikko taitaakin olla aivotoiminnalle suurta ilotulitusta, koska paljon on asioita taas sisäistettävä, kun menee uuteen työpaikkaan. :)

Nappasin muutamia kuvia meidän alakerrasta, olkkarista lähinnä. Mustavalkoinen olohuone, sitä tämä on. Ja täällä on hyvä olla. Värit meillä ei edelleen näy, vaikka jostain kumman syystä mua on alkanut kutkuttelemaan ihan pikkiriikkisen sinapinkeltainen. Outoa!
Mutta nyt vielä mennään tällä väripaletilla...





Olkkarissa on iso sohva, itse tehty lavapöytä, nojatuoli, tv-taso ja senkki. Lattiavalaisin ja mediaroippeet (TV ja kotiteatteri, sun muut vehkeet), seinähylly, piensisustustavarat, tekstiilit ja taideteokset. Niin ja ihmeellisesti edelleen hengissä oleva Corocia, eli Kummituspuu.




Tekstiileissä on valkoisen lisäksi käytetty mustaa. Mixun nojatuoli on tummanharmaalla kankaalla verhoiltu, joten se tuo myös oman osansa kontrastia meidän alakertaan. Ilme jäisi mielestäni muuten vajaaksi, jos tilassa olisi pelkkää valkoista. Tai makukysymyshän sekin on...





Olkkarista näkee keittiöön ja keittiöstä olkkariin. Avointa ja yhtenäistä tilaa, se sopii mulle. Valkoinen yleisilme sai pientä särmää mustasta väristä, jota maalasimme keittiön ja olohuoneen välissä seinän pätkään (kuva alla).



Kale-kallo, Balmuir-kynttilä ja taulut, yksinkertainen esillepano mun lemppari piensisustustavaroistani. Niitä onkin kertynyt varastoon aikamoinen läjä. Pitää varmasti varata pöytä jostain kirppikseltä joku viikonloppu...



Tämä nurkkaus onkin harvemmin kuvattujen paikkojen joukossa. Telkkari ei ole mielestäni visuaalisesti kaunein, mutta mitä sitä vaihtamaan kun se toimii.
Corocia se vain jaksaa yllättää mut. En ole saanut tapettua sitä, vaikka olen unohtanut kastella sen varmaan jo sata kertaa. Tai sitten se on kuollut, mutta mä en erota sitä kun tuo kasvi oli jo ostettaessa tuon näköinen. Noh, sopii mulle. Eipä tarvitse ottaa stressiä... ;)


Nyt pizzan tekoon! Meillä on tänään leffailta, oman perheen kanssa.
Mä niin rakastan näitä perjiksiä. Ihan parhaita viikonpäiviä. <3


Jonna

4 kommenttia:

  1. Heippa! Hyvältä näyttää! Mistä nuo verkot sohvan yläpuolella? Itsellä hakusessa ollut jo jonkun aikaa ...

    VastaaPoista
  2. Haha tuo ylempi ano kyseli kylläkin verkoista eikä verhoista ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala! Tuli lukihärö. :D :D
      Verkot sain serkultani, ne ovat ihan rautakauppa tavaraa...

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!